10 asiaa, mitä tulisi huomioida ostaessa uutta asuntoa

Uusi asunto

Uutta asuntoa ostaessa tulee huomioida monia asioita, muun muassa asunnon sopivuus omiin tarpeisiin ja asumisesta aiheutuvien kustannusten määrä. Alle on lueteltu 10 huomioitavaa asiaa asuntokaupoilla. Listasta hyötyy niin ensiasunnon ostaja kuin toista tai vaikkapa viidettä kertaa asialla oleva. Oletuksena on, että ostajalla on jo selvillä se, miltä alueelta hänen kannattaa asunto ostaa, ja minkä kokoista ja tyyppistä asuntoa hän tarvitsee. Ensin luetellaan viisi asiaa kerrostalo- tai rivitalo-osakkeen ostoon liittyen, ja sitten viisi seikkaa, mitkä kannattaa huomioida omakotitaloa ostaessa.

Viisi asiaa liittyen asunto-osakkeen ostoon

Kerrostalo- tai rivitalo-osaketta ostaessa kannattaa tutustua huolella kaikkiin osakeyhtiön asiakirjoihin, ja niiden tulkinnassa asiantunteva kiinteistönvälittäjä on suureksi avuksi. Myös huoneiston kuntoon ja varusteluun on syytä paneutua kriittisesti, vaikka asunto vaikuttaisi oikealta unelmien täyttymiseltä.

1. Taloyhtiön taloudellinen tilanne

Kiinteistönvälittäjä muistaa tarjota nähtäväksi isännöitsijäntodistuksen ja viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen, talousarvion ja yhtiöjärjestyksen. Jos myyjä hoitaa myyntiä itse, pyydä nämä paperit nähtäväksi. Niistä selviää muun muassa taloyhtiön taloudellinen tilanne. 

2. Rahoitusvastikkeen määrä

Selvitä, kohdistuuko taloyhtiön osakkeisiin yhtiölainaa menneistä remonteista. Lainaa maksetaan pois kuukausittain osana vastiketta. Jos rahoitusvastike on tuloutettu taloyhtiön kirjanpidossa, voit vähentää sen vuokratulojen verotuksessa – tämä seikka kiinnostaa asuntosijoittajia tai heitä, jotka suunnittelevat muuttavansa jonkun ajan kuluttua muualle ja jättävänsä asunto-osakkeen vuokralle. Yhtiölainan voi maksaa pois asunnon oston yhteydessä tai myöhemmässä vaiheessa, jos saa omalta pankiltaan edullisemman koron lainalle.

3. Taloyhtiön kunto ja tulevat remontit

Muista hankkia nähtäväksesi myös taloyhtiön pitkän tähtäimen suunnitelma, mistä selviävät taloyhtiöön suunnitteilla olevat remontit. Varsinkin putkiremontti ja julkisivuremontti aiheuttavat suuria kustannuksia ja merkittävää haittaa asumiselle. Jos remontti tulee yllätyksenä, saattavat remontin ja väliaikaisasunnon aiheuttamat kulut johtaa taloudelliseen ahdinkoon.

4. Asumiskustannukset

Asuntokaupoilla kannattaa pitää järki kädessä ja arvioida omaa taloudellista tilannetta realistisesti. Kestääkö oma talous lainan lyhennykset myös asuntolainan korkojen noustessa, vai kannattaisiko lainaan ostaa korkokatto? Entä kuinka paljon on asunnon hoitovastike? Riittävätkö rahat myös remonttilainaan, sillä remontteja on luvassa? Rahoitusvastike saattaa nostaa yhtiövastiketta jopa yli satasella kuussa. Ota huomioon, että vastikkeen ja lainan lisäksi rahojen tulisi riittää vesimaksuun, kotivakuutukseen, sähkö- ja nettilaskuun sekä muihin normaalin arjen kuluihin. 

5. Naapurit

Kiinteistönvälittäjä tuskin tietää, millaisia naapurit ovat. Jos asioit suoraan myyjän kanssa, muista kysellä naapureista. Myös omia verkostoja voi hyödyntää selvittääkseen, millaisia naapureita taloyhtiössä on. Häiriköivä naapuri on ongelma, mistä ei tahdo päästä millään eroon.

Viisi asiaa liittyen omakotitalon ostoon

Omakotitaloa ei kannata ostaa ennen kuntotarkastusta. On yleistä, että ostaja ja myyjä maksavat sen puoliksi. Kuntoarvion voi laittaa ostotarjouksen ehdoksi, jotta voi vielä siirtyä syrjään, jos rakennuksen kunto osoittautuukin oletettua huonommaksi. 

1. Kuntotarkastus kannattaa ehdottomasti teettää

Valitkaa pätevä kuntotarkastaja, vaikka kuntoarvio siten maksaisikin enemmän. Kuntotarkastaja osaa antaa selvityksen esimerkiksi kosteiden tilojen kunnosta, perustusten kunnosta ja kuivuudesta, katon ja kattorakenteiden kunnosta sekä asunnon ilmanvaihdon toimivuudesta – tai toimimattomuudesta. 

2. Menneet remontit ja huollot

Sähköasentaja

Ota selvää myös rakennukseen jo tehdyistä remonteista ja huolloista, sillä tämän tiedon ja kuntoarvion perusteella osaat varautua väistämättä edessä oleviin korjaus- ja uusimistarpeisiin. Jos kaikkia rakenteita on huollettu oikeaoppisesti, voi niiltä odottaa pitkää ja ongelmatonta käyttöikää. Koska esimerkiksi viemärin kuvaus ja huuhtelu on tehty viimeksi? 

3. Rasitteet ja oikeudet

Omakotitaloon liittyvistä papereista selviävät muun muassa rakennusoikeus, rakennuskieltoalueet, tiejärjestelyt kaavassa, tontin rasitteet sekä naapuritonttien käyttö. Pyydä nähdä lainhuutotodistus, rasitustodistus, kiinteistörekisteriote, rakennuksen piirustukset ja lupa-asiakirjat, tontti- tai tilakartta, kaavatilanneselvitys ja kaavakartat.

4. Kenen vastuulla on tienhoito?

Auraus- ja tienhoitokustannukset kannattaa nostaa erikseen esiin, sillä auraamisesta voi tulla usean tuhannen euron lasku keväällä. Selvitä, olisitko yksin vastuussa tien ylläpidosta, vai vastaako siitä esimerkiksi tieosuuskunta. Tarkasta tienhoitomaksut.

5. Asumiskustannukset

Omakotitalossa et maksa vastiketta, mutta sen sijaan maksat itse lämmitysenergiasta, sähköstä, veden kulutuksesta ja mahdollisesta vedensuodatusjärjestelmästä ja jätehuollosta koituvat kulut. Kotivakuutus on kalliimpi kuin kerrostalossa, ja lisäksi joudut maksamaan kiinteistöveron sekä mahdollisen tontin vuokran. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon mahdollinen koronnousu sekä varautuminen tuleviin remontteihin.

Jää tämä artikkeli

Facebook
Twitter